Huh huh, että eilinen olikin vaikea ja pitkä päivä. Olin ihan puolikuollut, kun vihdoin pääsin kotiin. Koulutuksessa oli välillä todella vaikea saada silmät pidettyä auki saati kohdistettua niitä lukemaan tekstiä seinältä. Suuvärkkikin melkein väkisin olisi ollut avautumassa oikein megalomaaniseen haukotukseen. Sitä onnistuin kuitenkin välttelemään, mutta silmät oli tuosta syystä kokoajan enemmän tai vähemmän vetiset.

Nyt rupeaa jo helpottamaan. Onhan jo tiistai! Meidän töissä käyvä postimies aina heittää käydessään jonkun sutkautuksen. Eilen se oli "ei saa masennella, että on maanantai, ajattele, että se on jo keskiviikon aaton aatto".  :)

Tänään olisi sitten tiedossa ihan sellainen perustyöpäivä. Mitä tuokin sitten tarkoittaa, onkin suurempi mysteeri. Asiakkaista kun ei tiedä ja ns. perustyöpäivä voi muuttua yhtäkkiä kiirehelvetiksi tai olen-korviani-myöten-rästitöissä-päiväksi. Tuollaisia edellisiä esimerkkejä työpäivät ovat olleet nyt viimeiset pari viikkoa ja ihan oikeasti alkaisi kaipaamaan jo ihan sellaista "tavallista" päivää. Jos vaikka ehtisi edes yhden kupin kahvia juomaan ja lukemaan Iltalehden sivuilta päivän otsikot. En enempää pyytäisi, tyytyisin vallan mainiosti siihen...

No nyt ei sitten muuta kuin pyörien päälle ja liikenteeseen. Ensimmäinen päivän haaste on aamuruuhkasta selviytyminen. Ah tätä arjen riemua...